Vuosi 2023 on Ravintola Forsin juhlavuosi, sillä ravintolallamme tulee tusina eli 12 toimintavuotta täyteen. Ravintola toimi ensimmäiset vuotensa avoimena yhtiönä, mutta kesäkuusta 2020 lähtien yritysmuoto on ollut osakeyhtiö ja yrittäjänä on toiminut Kirsi Moliis, joka oli jo avoimen yhtiön aikaan toinen yhtiömiehistä.
Tarjoamme herkullista lounasta sekä ammattitaitoista kokous- ja juhlapalvelua.
Lisätietoa löydät myös Facebook-sivultamme – käy tykkäämässä meistä, niin saat tietoosi uusimmat kuulumisemme aina ensimmäisten joukossa.
Ajankohtaista
.
Parempi Joululounas katetaan jälleen 5.12. ja 7.-9.12.
JA NIIN MAHTAVA SUOSIO ON OLLUT, ETTÄ TIISTAI, TORSTAI JA PERJANTAI ON JO LOPPUUNMYYTY! LAUANTAILLE LÖYTYY VIELÄ TILAA, JOTEN JOULUTORIN KAUTTA HYVÄN RUUAN ÄÄREEN.
Mahtavan suosion vuosien saatossa saanut Ravintola Forsin Parempi Joululounas katetaan ravintolassamme Itsenäisyyspäivän molemmin puolin. Avauspäivä on tiistaina 5.12. ja Itsenäisyyspäivän jälkeen jatkamme vielä torstaina lauantaihin saakka.
Kattaukset ovat ti, to ja pe klo 11-15. Lauantaina 9.12. jouluherkut ovat katettuna klo 12-18.
Varaa ajoissa paikkasi, jotta voit varmistaa työkavereillesi, perheellesi tai kaveriporukalle jouluisen elämyksen vailla vertaa! Joulupöydän hinta 36 €/henkilö.
Lisätietoja ja varaukset sähköpostilla kirsi@ravintolafors.fi tai puhelimitse 040 7617911.

Meiltä herkut joulupöytään
Tuttuun tapaan keittiömme loihtii maistuvat herkut joulunviettoon.
Forsin keittiön herkut jouluna 2023:
lanttulaatikko, l 5 €/400 g, 8,70 €/700 g
porkkanalaatikko, gl, l 5 €/400 g, 8,70 €/700 g
bataattilaatikko, gl, l 5 €/400 g, 8,70 €/700 g
graavilohi, gl, m 35 €/kg
rosolli, gl, m +
punajuurikerma 12,50 €/kg
sienisalaatti, gl, l 26 €/kg
waldorfin salaatti, gl, l 20 €/kg
sinappisilakka, gl, l 24 €/kg
sitruunasilli, gl, l 24 €/kg
suolahauki, gl, l 24 €/kg
savulohihyytelö, gl, l 35 €/kg
jouluinen mallasleipä 6 €/kpl
kotikalja 5 €/l
meillä paistettu joulukinkku palana 23 €/kg
red velvet suklaakahvikakku 20 €
jouluinen hedelmä-juustokakku (n. 15 hlö) 45 €
Joulutuotteiden viimeinen tilauspäivä maanantaina 18.12. Tilaukset nettisivumme yhteydenottolomakkeen kautta tai sähköpostilla kirsi@ravintolafors.fi
Varmistamme tilauksen vastaanoton sähköpostitse vuorokauden sisällä tilauksesta.
Tilaa jouluherkkusi ajoissa, sillä pystymme ottamaan tilauksia vastaan rajallisen määrän. Viime joulunakin suosituimmat tuotteet myytiin loppuun!
Tilattujen jouluruokien nouto lauantaina 23.12. klo 8-12.
Jouluherkkuvalikoima vaikka kotiin toimitettuna
Jos haluat nauttia jouluherkuista maistellen vähän kaikkea, niin sekin onnistuu. Ravintola Forsin jouluiset herkkulautaset ovat olleet suuri menestys aiempina vuosina ja tutut joulumaut ovat jälleen saatavissa.
Koko valikoima maksaa 49 euroa, kun yksittäin ostettuna herkkulautasten hinta olisi 56 euroa. Ja jos tilaa kaksi kertaa koko valikoiman, niin tuomme tuotteet kotiisi saakka. Tuotteiden toimituspäivä on aatonaatto, sillä kokki ja tonttu aikovat myös viettää joulua.
Tilausohjeet samat kuin tuossa yllä on mainittu. Tilaukset 18.12. mennessä.
KALALAUTANEN
graavia lohta
haukiterriiniä, tilliöljyä
savulohihyytelöä
sinappisilakkaa
sitruunasilliä
rosollia, punajuurikermaa
sienisalaattia
waldorfin salaattia
Hinta 19,50 €
LIHALAUTANEN
naudanpaistia, piparjuurikermaa
lihahyytelöä
maksapateeta
täytettyä broilerirullaa
maalaispateeta, puolukkaa
rosollia, punajuurikermaa
sienisalaattia
waldorfin salaattia
Hinta 19,50 €
PERINTEINEN JOULURUOKA
itsepaistettua joulukinkkua 150 g
lanttulaatikkoa
porkkanalaatikkoa
muhennetut kermaperunat
sinappinen kinkunkastike
Hinta 12 €
JÄLKIRUOKA
glögi-pannacottta
Hinta 5 €
Tilattujen jouluruokien nouto lauantaina 23.12. klo 8-12.
Tilaa keittiöstämme maistuvat kakut ja piirakat!
Muistithan, että palvelemme teitä arjen lisäksi myös juhlina. Oli sitten kyse yrityksen kekkereistä tai perhejuhlista, niin meidän keittiössä valmistuvat niin suolaiset kuin makeat syötävät.
Varaathan herkkusi ajoissa, sillä pystymme ottamaan vain rajoitetun määrän tilauksia päivää kohden. Kysy tarjousta myös muista tarjoiluista.
Täytekakut
marjaisat kermakakut (mansikka, vadelma tai sekamarja)
6 munan kakku/ 60 euroa
4 munan kakku/50 euroa
juustokakku 50 euroa
Red Velvet mehevä suklainen kahvikakku 23 euroa.
Voileipäkakut
liha 77 euroa
texmex broileri 77 euroa
lohi 83 euroa
Peltipiirakat
poro/lohi 73 euroa
broileri/kinkku 60 euroa
kasvis 50 euroa
Tee varauksesi yhteydenottolomakkeen kautta tai sähköpostilla kirsi@ravintolafors.fi ja meille voit soittaa myös numeroon 0407617911/Kirsi
Kirjoita teksti tähän
Pidetään huolta
Noudatamme ravintolassamme kulloinkin voimassa olevia viranomaisten suosituksia ja määräyksiä. Omasta hygieniasta huolehtimalla pystymme estämään turhat tartunnat. Pitää vain jaksaa olla tarkkana.
Ja ilmaisia parkkipaikkojahan meillä riittää. Tule ja nauti hyvästä ruuasta turvallisesti.
Jokainen tekee töitä tavallaan
Kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia, eivätkä he töitä samalla tavalla tee. Viheltelevä tiskari Antti on kuulunut taloon kalustoon pari kertaa viikossa jo useamman vuoden ajan.
Viime syksynä aloitimme yhteistyön Ammattiopisto Luovin kanssa. Luovi on ammatillinen erityisoppilaitos, joka auttaa hieman erilaisia nuoria löytämään oman tiensä työelämään.
Meillä on nyt ollut ilo saada yksi entinen luovilainen osaksi meidän henkilökuntaa. Anna sinäkin yrityksesi kautta näille nuorille mahdollisuus näyttää taitonsa. Erilaisuuden alta voi kuoriutua juuri sinun firmasi kaipaama tunnollinen työntekijä.
Nautitaan hyvästä ruuasta turvallisesti
Ravintola Forsissa noudatamme tarkasti viranomaisten antamia ohjeita ja suosituksia. 180-paikkainen ravintolamme tarjoaa runsaasti tilaa turvalliseen ruokailuun. Myös molemmat kabinetit ovat lounasasiakkaidemme käytössä päivittäin.
Muistathan, että meiltä saat haettua lounaan mukaan take away -annoksena.
Omalla toiminnallamme voimme itse kukin pienentää tartuntariskiä. Muistathan siis tulla ruokailemaan vain terveenä, pestä kädet ennen ruokailua, noudattaa turvavälejä ja sijoittua väljästi ruokailemaan.